A-
A+
Se ei ole vain muutama ylimääräinen vapaapäivä, vaan se on yhdessäolon juhlaa.
Lapsiperheköyhyys nousi viime syksynä vahvasti esille, kun lasten ja lapsiperheiden kanssa työskentelevät yhdistykset muistuttivat julkilausumallaan hallituksen budjettiriihen aikaan vaikutuksista, joita hallituksen tekemät leikkaukset sosiaalietuuksiin ja erilaisiin tukiin saavat aikaan. Monet leikkaukset koskettavat suoraan ja myös välillisesti lapsia, nuoria ja kokonaisia perheitä. Monet leikkaukset kertaantuvat samojen perheiden ja yksilöiden kohdalla – joillekin tilanne on voinut äityä erityisen vaikeaksi.
Vimpelissä havahduttiin takavuosina lapsiperheiden asemaan ja Moms for Kids -yhdistys polkaisi vaatepankkitoiminnan käyntiin. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin taloudellinen tilanne ei ole kohentunut, päinvastoin taivaalle on kasaantunut yhä tummempia pilviä jo pelkästään maailmanpoliittisen tilanteen takia. Perheet tarvitsevat yhä monipuolisempaa apua.
Vaatepankki on helppo ja suhteellisen kevytrakenteinen ratkaisu auttaa ja tulla autetuksi. Moni painiskelee pieneksi menneiden lastenvaatekasojen ja erilaisten harrastusvälineiden kanssa, että mihin niitä laittaisi. Nyt niille on osoite. Toisaalla mietitään, mistä löytää edullisesti tai jopa ilmaiseksi uudet luistimet tai sukset, tai kevättakki. Nyt sillekin on osoite.
Vaatepankki on sikäli nykyaikainen auttamistapa, sillä se on puhdasta kierrättämistä eikä se leimaa käyttäjäänsä – kierrättäminen on trendikästä ja viisasta kaikin puolin. Eikä maksa mitään.
Perheiden ja yhteisöllisyyden merkitys korostui jälleen viime viikonloppuna, kun väki kokoontui pääsiäisvalakioille. Tuttuja ja sukulaisia tavattiin, monella kokolla trullit saivat palkintoja ja kyläseurat tienasivat makkaranmyynnillä. Niin perinteistä pääsiäisen viettoa pohjalaisittain.
Pääsiäinen onkin joulun ja juhannuksen rinnalla yksi perheitä, sukulaisia ja ystäviä yhteen kokoava juhlanaika.
Pääsiäinen on kristikunnan tärkein juhla: Jeesus lunasti ihmisten synnit ristikuolemallaan. Vaikka ei olisi uskonnollinen, pääsiäisellä on silti merkitystä. Pääsiäinen aloittaa kevään ja uuden ajanjakson. Se ei ole vain muutama ylimääräinen vapaapäivä, vaan se on yhdessäolon ja kevään etenemisen juhlaa. – KR