KOLUMNI:

Leirintäalueilla yllätyksiä

Olen yöpynyt kaksi kertaa leirintäalueella ja kumpikin kerta jätti uskomattoman jäljen. Olimme mieheni kanssa reissussa ja nappasimme majoituksen yleensä vasta sitten, kun siltä tuntui. Iisalmea lähestyttäessä olin niin väsynyt, että minulle oli aivan sama, vaikka hevostallissa.

Ylisänkyrati lilliputin kokoisessa mökissä oli niin kapea, että kun yöllä käänsi kylkeä, oli pudota laidan yli. Korkea ja kapea hökötys pysy pystyssä varmaan, koska seinä antoi tukea. Lattialla oli pöytä ja tuoli, mutta kun rupesi riisumaan, piti nostaa pöytä ensin tieltä pihalle. Minä nukuin korkealla kakkoskerroksessa ja mieheni täytyi puntata takapuolesta, jotta pääsin petiini.. Pöytä nostettiin takaisin sisään sateen alta. Kun lähdin yöllä vessaan, en uskaltanut kaahia alas, vaan oli herätettävä puoliso ja pyydettävä häntä nostamaan minut lattialle. Pöytä nostettiin tietysti taas ulos ja palattuni tuotiin takaisin. Jonkinlaiset askelmat olisivat lyhyenlännälle matkailijalle olleet tarpeen.

Paikan nimi oli Onnela. Olisiko nimen käynyt antamassa joku laihialainen? Luulen, että kulttuurikeskus Kimmel rakennettiin myöhemmin lähistölle.

Neljäkymmentä vuotta myöhemmin ajelimme kumppanini kanssa pitkin Suomea. Taas sama juttu, pysähdytään yöksi jonnekin, kun seuralainen kyllästyy ja kuskin silmät väsyvät. Olimme Kangasniemellä. Kirjasto oli auki, jossa juuri ennen sulkemista kaksi virkailijaa sormeili karttaa ja neuvoi meidät leirintäalueelle.

Campinaluetta piti pariskunta, jonka mies pujopartoineen ja tatuointeineen epäilytti, mutta hän lähti ystävällisesti autolla näyttämään kolmea vapaata mökkiä, Kurvasimme perään. Alueen vessa- ja suihkurakennus jäi laajan alueen keskelle. Otimme viimeisen mökin veden ääreltä. Pimeässä ei nähnyt tarkasti, mutta aamulla kuulimme, että vesialue oli kaivinkoneella tehty. Se oli luonnonvesistön lahdenperä. Tieto nipisti osan idyllistä.

Yöllä nostin yöpaidan helmaa mökin seinustalla, koska pimeässä en halunnut liukastella saniteettitiloihin märässä puolukkakanervikossa. Taskulamppu oli unohtunut kotiin. Mökki oli tavanomainen, keittoastioita oli, mutta ei roskista, mihin pudottaa nuhanenäliinansa ja lämmityslaite oli rikki. Niin myöhään ei jaksanut ajaa neuvontaan sopimaan eri mökistä, mutta sen verran oli mukana villavaatetta, että saatiin unen päästä kiinni.

Aamupala oli kohtuullinen ja isäntäväki osoittautui erinomaisiksi palvelijoiksi. Herra tiedusteli päivän suunnitelmistamme ja kertoi kiinnostavista nähtävyyksistä. Halusimme nähdä Päämajamuseon Mikkelissä, jonne leirintäalueen isäntä soitti ja kyseli meitä askarruttaneita tietoja. Mukaan hän antoi pakkakunnan esitteen, jos joskus haluamme palata.

Kiersimme Suomea viikon verran. Erikoista oli, että hotellien hinnat aamupaloineen olivat kohtuulliset, Vierumäen urheiluopiston mainiossa majoituksessa jopa alle satasen, kun sen sijaan Kangasnimen leirintäalue aamusapuskoineen oli kallein. Jos palvelu olisi ontunut, olisi jäänyt hapan maku, mutta nyt unohtivat jopa tatuoinnit, jotka minua aina tympäisevät. Olen sen ajan ihminen, että ne muistuttavat minua merimiehistä ja linnakundeista.

Raija Peltomaa

Eläkkeellä oleva toimittaja