Ennen koulutieni alkua olin päivittäin muutaman tunnin isovanhemmillani hoidossa ja myöhemminkin koulupäivien jälkeen kävin heitä useamman kerran viikossa tapaamassa. Isoäitini Aili kertoi usein tarinoita isästään Samuli Paulaharjusta ja sanojensa vakuudeksi näytti hänen kirjoistaan aiheeseen liittyviä tekstejä sekä valokuvia. Nuorta poikaa moiset vanhat asiat eivät aina jaksaneet innostaa, varsinkin jos ystävien kanssa sovitut riennot odottivat ulkona. Kauhunsekaisin tuntein seurasin isoäidin siirtymistä kirjahyllyn eteen etsimään sitä Paulaharjun teosta, jossa kulloinkin puheena olevasta aiheesta oli kirjoitettu. Tiesin, että tulisi menemään tovi, jos toinenkin ennen kuin asia olisi perinpohjaisesti käsitelty ja saisin itseni selvitettyä ulos. Silloin en aavistanut, että ajan myötä Paulaharjun elämäntyö alkaisi minuakin kiinnostaa.