Eräänä elokuun lämpimänä mutta pimeänä lauantai-iltana lähdin vielä happihyppelylle lasten nukkumaanmenon jälkeen. Astelin omissa ajatuksissani lähistön katuja ristiin rastiin, kun näin edempänä hengailevan nuorisoporukan. Joku skuuttaili, toinen kuljetti koripalloa, pientä yleistä säpinää. Ohittaessani porukkaa nuori mies joukosta huikkasi iloisesti ”Hyvää päivää – tai siis iltaa”. Vastasin tervehdykseen ja jatkoin matkaa hymy huulillani. Vasta jälkikäteen huomasin, miten tiedostamattani olin aavistuksen nostanut omaa valmiustilaani, kun näkökenttään tuli ennestään tuntematon ihmisjoukko, josta ei hämärän vuoksi kauempaa näkynyt juuri ääriviivoja enempää. Näin siitä huolimatta, että kotikulmillani on hyvin turvallista. Pieni hyväntuulinen kommunikoinnin linjan avaus riitti kuitenkin kiepauttamaan tilanteen pohjavireen positiiviseksi.