KOLUMNI:

Hyvää päivää - tai siis iltaa

Eräänä elokuun lämpimänä mutta pimeänä lauantai-iltana lähdin vielä happihyppelylle lasten nukkumaanmenon jälkeen. Astelin omissa ajatuksissani lähistön katuja ristiin rastiin, kun näin edempänä hengailevan nuorisoporukan. Joku skuuttaili, toinen kuljetti koripalloa, pientä yleistä säpinää. Ohittaessani porukkaa nuori mies joukosta huikkasi iloisesti ”Hyvää päivää – tai siis iltaa”. Vastasin tervehdykseen ja jatkoin matkaa hymy huulillani. Vasta jälkikäteen huomasin, miten tiedostamattani olin aavistuksen nostanut omaa valmiustilaani, kun näkökenttään tuli ennestään tuntematon ihmisjoukko, josta ei hämärän vuoksi kauempaa näkynyt juuri ääriviivoja enempää. Näin siitä huolimatta, että kotikulmillani on hyvin turvallista. Pieni hyväntuulinen kommunikoinnin linjan avaus riitti kuitenkin kiepauttamaan tilanteen pohjavireen positiiviseksi.

Samaan teemaan liittyen: Vuosia sitten olimme mieheni kanssa Rhodoksella hotellissa, jossa lomaili meidän suomalaisten lisäksi ainakin brittejä, saksalaisia, ruotsalaisia ja ranskalaisia. Viikon mittaan kiinnitin huomiota siihen, miten ainoastaan kaikki ranskalaiset tervehtivät joka ikinen kerta tullessaan samaan hissiin. Kaikki ne kymmenet bonjourit ja bonsoirit tuntuivat suomalaisesta alkuun ehkä hieman ylimitoitetuilta, mutta myöhemmin ymmärsin pointin. Puolen viikon paikkeilla eräs rouva nimittäin jatkoi tervehdyksen jälkeen kysymyksellä, joka muistaakseni liittyi hotellin ravintolapalveluihin. Vastasin, ja jatkoimme molemmat päiväämme hyvillä mielin. Jos kysymys olisi kuitenkin töksähtänyt suoraan ja puskista, se olisi voinut tuntua hieman erikoiselta, mutta useiden päivien moikkailu oli tehnyt meistä jo sen verran tuttuja, että kevyt tiedonvaihto oli aivan luonnollinen kommunikoinnin jatke.

Yhteyden avauksen ja ylläpidon tärkeyttä olen usein miettinyt myös työelämässä. Kuinka helppoa on hoitaa asioita tutun yhteistyötahon kanssa. Ja kuinka ahdistavaa on, jos tulee tilanne, että täysin vieraan kanssa täytyy ensimmäisenä aloittaa hankalasta asiasta.

Keskusteluyhteyden luominen uusiin ihmisiin on välillä helppoa ja luontevaa. Toisinaan se tuntuu olevan vähän niin kuin katon rakentaminen majaan. Aurinkoisella säällä katto ei ole ehkä ensimmäisenä mielessä, koska kaikki on muutenkin hyvin ja on jotain kivempaakin tekemistä juuri nyt. Jos sen kuitenkin muistaa, tekeminen sujuu mukavasti lämpimässä paisteessa ja katto etenee helposti ja ripeästi. Sateisen sään saapuessa työn tärkeydestä ei ole epäilystä, mutta homma on huomattavasti hitaampaa ja nihkeämpää. Vesipisarat valuvat silmiin ja märät naulat tipahtelevat. Mieleen hiipii toive eilisen minälle siitä, että ehkä seuraavalla kerralla asian voisi hoitaa päivänpaisteen aikaan.