A-
A+
KORONA JIK-alueen koronatilanne on edelleen huolestuttava. Yhteensä 29 henkilöä on saanut koronatartunnan ja on eristyksissä. Karanteeniin on asetettu tällä hetkellä 349 henkilöä. Tiedot perustuvat torstain 26. elokuuta tilanteeseen.
THL:n koronakartan mukaan Kurikassa on todettu keskiviikon jälkeen kaksi uutta koronatartuntaa, samoin Ilmajoella uusia todettuja koronapositiivisia on kaksi.
Kurikassa tautia on todettu pandemian alusta saakka 116 henkilöllä ja Ilmajoella 106 henkilöllä.
Altistumispaikkoja Kurikassa:
maanantaina 16.8. Halpa-halli klo 19-20
torstaina 19.8. Neste Varikko klo 12.30-13.30
perjantaina 20.8. Neste Varikko klo 16-16.30, Kurikan jäähalli klo 16.30-18
Altistumispaikkoja Jalasjärvellä:
maanantaina 16.8. S-Market Jalasjärvi klo 19-19.30
lauantaina 21.8. Neste Jalastuuli klo 00-02
Ajankohtaista
Kysely
luetuimmat
uusimmat
Mielipide