A-
A+
KORONA Nummen päiväkodissa Kurikassa on ollut henkilö, joka on myöhemmin todettu koronapositiiviseksi. Tartunta on todettu perjantaina 30. huhtikuuta.
Koronavirukselle on altistunut yhteensä 78 henkilöä, joiden joukossa on sekä lapsia että henkilökuntaa. Kaikkiin altistuneisiin ollaan oltu yhteydessä ja heidät on asetettu karanteeniin terveysviranomaisten ohjeen mukaan.
LISÄKSI Kurikassa on voinut altistua koronavirukselle perjantaina iltapäivällä Kurikan työnhakijoiden myyjäisissä sekä hieman myöhemmin S-market Kurikassa. Molemmissa paikoissa koronavirustartunnan saaneella henkilöllä on ollut maski, mutta hän on voinut altistaa muita paikalla olleita henkilöitä.
Jos on oleskellut samoissa paikoissa koronavirustartunnan saaneen henkilön kanssa, on seuraavan kymmenen vuorokauden aikana seurattava saako koronavirustartuntaan sopivia oireita. Oirearvion voi tehdä verkossa osoitteessa omaolo.fi ja olla tarvittaessa yhteydessä terveyskeskukseen. Lisätietoja on osoitteessa www.jikky.fi.